Artistivieraana Sami Wirkkala / Hidria Spacefolk


Hidria Spacefolk julkaisi viime vuoden lopulla uuden albuminsa Astronautica. Tämä tapaus oli päässyt blogin kirjoittajalta menemään täysin ohi tutkalta, mutta onneksi tilanteen pystyi vielä korjaamaan sopivasti kesähelteiden aikaan puolisen vuotta myöhemmin. Musiikista innostuneena päätin ottaa yhteyttä yhtyeen jäseniin ja kysellä vähän kuulumisia. Vastaamaan löytyi Sami Wirkkala.

Hidria Spacefolkin ura on kohta 15-vuotinen taival. Yhtyeen musiikillisen kiitoradan perustukset valettiin vuonna 1999. Palataanpa hetkeksi tuohon vuoteen. Millaiset kuviot silloin vallitsivat Hidria Spacefolkin ympärillä? Millaista musaa silloin kuuntelitte?
- Silloin elettiin meidän kuuskytlukua ja hippivuosia. Kommuuni-asumista, jamittelua ja sekoilua. Vietettiin paljon aikaa kimpassa muutenkin kuin soittelun merkeissä. Kaikki kuunteli myös aika lailla samaa musaa, mikä helpotti yhteisen sävelen löytymistä. Stereoissa soi kaikki pakolliset; proge, reggae ja spacerock bändit, mutta erityisesti Gong ja Magma. Myös maailmanmusiikki, erityisesti intialainen, ja sen ajan Goa-trance vaikuttivat meihin.

Hidria on ilmeisesti paikka jossain päin kosmosta. Millainen paikka se on?
- Se on tän meidän Babylonian vastakohta. Se on utopia vapaudesta ja maailmasta, jossa ei ole lakeja, vaan eletään moraalin ja omantunnon koodistoa noudattaen. Siellä myytit, tarut ja taikuus ovat aina läsnä. Kaikki meidän levyn kannet kuvaavat tuota maailmaa... ;)

Mikä on sinun henkilökohtainen unelmakokoonpanosi, jos siis saisit nähdä keikan, joka koostuu jo edesmenneistä legendoista, tai miksei elävistä sellaisistakin?
- Aika vaikea kysymys! En pidä yksittäisten soittajien virtuositeettiä kovinkaan tärkeänä asiana bändissä. Tärkeämpää on oman soiton suhde muiden soittoon. Joissakin kokoonpanoissa soittajien summa on osiaan suurempi. Ehkä hyvä lähtökohta olisi Tony Allen ja Christian Vander rummuissa. Larry Graham bassossa. ;)

Olette keikkailleet paljon ulkomailla. Miten olette päätyneet maihin kuten Hollanti ja Tanska? Millaisia reissuja ne ovat olleet?
- Yleensä ulkomaille päädytään siten, että joku pyytää meitä ja suostuu maksamaan kustannukset. Emme ole juurikaan tehneet töitä sen eteen, eikä meillä ole omia promoottoreita tai managereita asiaa hoitamassa. Ulkomaan reissut ovat todella mukavaa vaihtelua. Nykyään ne on aika lomailua, mutta aikoinaan oli enemmän seikkailua kun pakut hajosi autobaanoille jne... yks paku on vieläkin köpiksessä...

Edellisen albumin Symetrian (2007) ja tuoreimman Astronautican (2012) välillä on viisi vuotta. Mitä tuossa välissä on tapahtunut ja miksi uuden albumin julkaisuun meni niin pitkään?
- Kosketinsoittaja muutti Saksaan, pari uutta jätkää tuli tilalle. Tehtiin lapsia, perustettiin ja hajotettiin perheitä, tehtiin oikeita töitä, skarpattiin ja oltiin hunningolla.

Uusi levy viittaa Kreikan mytologiaan. Miten Argonautit päätyivät Hidria Spacefolkin levylle?
- Idea lähti siitä kun Seirenas biisiin tuli synamelodia/saundi, josta tuli mielleyhtymä seireenien lauluun.
Tajusin samalla, että Kreikan mytologia on ainoa maailman mytologioista, johon en ole tutustunut. Sieltä löytyikin äärimmäisen mielenkiintoinen ja rikas maailma, jossa oli yllättäen samoja stooreja kuin Kalevalassa; esimerkiksi Kultainen talja ja Sammon ryöstö. Argonautteihin oli siten helppo samastua. Samaan aikaan päädyttiin siihen, että Tatu Marttila tekee sittenkin kannet tähänkin levyyn ja heitin mytologioiden pohjalta ideoita kansikuvasta. Biisien lopulliset nimet tuli siinä samalla kansien kanssa.

Ja hienot kannet ovatkin (ks. postauksen kuvitus)! Kansitaide synkkaa mielestäni täydellisesti levyn musiikin kanssa. Miltä näyttää Hidria Spacefolkin festivaalikesä?
- Venäjän Systo Palty tehtiin, KarmaRock Suomessa vielä tulossa.

Terveiset blogin lukijoille?
- Jättäkää kännykät kotiin ja menkää ulos! ;)

No näinhän me teemme!

...mutta poiketkaapa sitä ennen vielä yhtyeen nettisivuilla: http://hidriaspacefolk.st/

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Aika- ja äänikoneita Kiasmassa

Piña Coladaa television täydeltä!

Matka Portoon & Vagos Open Air 2015