Kuusumun Profeetta nostaa maljan elämälle


Siinä iso mies herkistyi Kuusumun Profeetan elämää syleilevän musiikin edessä. Aika ja paikka menettivät hetkeksi merkityksensä sellaisten kappaleiden kuin Malja elämälle, Tanssi hänelle ja Isännätön jättiläinen soidessa kauniisti Suisto-klubin PA:sta. Mainitut teokset ovat tuoreelta Huutoja hiljaisesta huoneesta -albumilta. Kuusumun Profeetta julkaisi reilu kuukausi sitten yhden vuoden parhaista levyistä ja minulla oli nyt oikeus nähdä näitä esitettävän omassa kotikaupungissani. Loistavaa!

En voi tarpeeksi ylistää laulaja/kosketinsoittaja/taiteilija Mika Rättöä, joka nousee omassa fanitushierarkiassani sinne ylimmälle riville, johon ei montaa nimeä mahdukaan. Taide ja taiteen tekeminen on puhtaimmillaan universaali asia ja sitä Kuusumun Profeetankin musiikki todella on. Ikäni Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä asuneena muusikoiden porilaisuus näyttäytyy jokseenkin eksoottisena ja samaan aikaan lavapreesens huokuu harvinaisen voimakasta sympatiaa. Meinasin kirjaimellisesti ruveta itkemään aistiessani Mika Rätön vilpittömän peittelemätöntä innostusta hänen päästessään esittämään tuoreita laulujaan elävälle yleisölle.


Lämmittelijänä toiminut Ninni Forever Band oli sekin maininnan arvoinen tapaus. Tämä Pintandwefall yhtyeen jäsen muodosti lavalle energisen yhden naisen orkesterin ja veti settinsä läpi järjenvastaisella itseluottamuksella. Vaatii melkoista heittäytymistä ottaa yksin lava haltuun ja täyttää huone äänistä simultaanisti useiden instrumenttien voimin. Ei silti hätää, koska taitoa selvästi on ja varsinkin lauluääni soi vaikuttavasti siellä värikartan Björkimmässä päässä.

Pienen harkinnan jälkeen raahasin myös kameran keikalle mukaan. Halusin testata tuoretta Canonin 50mm linssiäni klubiolosuhteissa. Verrattain vanhaksi käyvällä EOS 30D:lläni jo ISO1000-arvolla kuvista tulee auttamatta rakeisia, mutta minkäs teet jos 1/60s valotusajallakin se vilkuttaa aukkoa f1.4. Kamera oli siis mahdollisuuksien mukaan tuettava. Onneksi lavan reunalle tuodut pöydät toimivat hyvänä jalustana ennenkuin ne täyttyivät tyhjistä tuopeista.

Millä todennäköisyydellä artisti muuten tykkää, että efektipedaaleiden ja muiden instrumenttiloiden päälle kaatuu kaljaa tai muita nesteitä? Ja kuka pitää ”soittakaa Paranoid!” –huudahdusta edelleen hauskana vitsinä? Tällaisiakin asioita joutui keikasta nauttimisen lomassa valitettavasti miettimään. Toivottavasti tästäkin huolimatta saamme näillä nurkilla kokea vastaavanlaisia (tai vaikka täsmälleen samanlaisia) esiintymisiä jatkossakin. Kiitos Ninni! Kiitos Kuusumun Profeetta! Hyvä Pori! Hyvä Hämeenlinna! Lisää tätä!

Kuvia tapahtumasta Picasassa.

Kuusumun Profeetta / Ninni Forever Band @ Suisto, Hämeenlinna 9.11.2012

Kommentit