S a m p e r o R

Hidria Spacefolk julkaisi viime vuoden lopulla uuden albuminsa Astronautica. Tämä tapaus oli päässyt blogin kirjoittajalta menemään täysin ohi tutkalta, mutta onneksi tilanteen pystyi vielä korjaamaan sopivasti kesähelteiden aikaan puolisen vuotta myöhemmin. Musiikista innostuneena päätin ottaa yhteyttä yhtyeen jäseniin ja kysellä vähän kuulumisia. Vastaamaan löytyi Sami Wirkkala. Hidria Spacefolkin ura on kohta 15-vuotinen taival. Yhtyeen musiikillisen kiitoradan perustukset valettiin vuonna 1999. Palataanpa hetkeksi tuohon vuoteen. Millaiset kuviot silloin vallitsivat Hidria Spacefolkin ympärillä? Millaista musaa silloin kuuntelitte? - Silloin elettiin meidän kuuskytlukua ja hippivuosia. Kommuuni-asumista, jamittelua ja sekoilua. Vietettiin paljon aikaa kimpassa muutenkin kuin soittelun merkeissä. Kaikki kuunteli myös aika lailla samaa musaa, mikä helpotti yhteisen sävelen löytymistä. Stereoissa soi kaikki pakolliset; proge, reggae ja spacerock bändit, mutta erityisesti Gong ja M...

Siinä iso mies herkistyi Kuusumun Profeetan elämää syleilevän musiikin edessä. Aika ja paikka menettivät hetkeksi merkityksensä sellaisten kappaleiden kuin Malja elämälle , Tanssi hänelle ja Isännätön jättiläinen soidessa kauniisti Suisto-klubin PA:sta. Mainitut teokset ovat tuoreelta Huutoja hiljaisesta huoneesta -albumilta. Kuusumun Profeetta julkaisi reilu kuukausi sitten yhden vuoden parhaista levyistä ja minulla oli nyt oikeus nähdä näitä esitettävän omassa kotikaupungissani. Loistavaa! En voi tarpeeksi ylistää laulaja/kosketinsoittaja/taiteilija Mika Rättöä, joka nousee omassa fanitushierarkiassani sinne ylimmälle riville, johon ei montaa nimeä mahdukaan. Taide ja taiteen tekeminen on puhtaimmillaan universaali asia ja sitä Kuusumun Profeetankin musiikki todella on. Ikäni Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä asuneena muusikoiden porilaisuus näyttäytyy jokseenkin eksoottisena ja samaan aikaan lavapreesens huokuu harvinaisen voimakasta sympatiaa. Meinasin kirjaimellisesti ruveta itk...

Absoluuttinen Nollapiste on Suomen suurin pieni yhtye. Musiikki saavuttaa usein eeppisemmänkin stadionrockin mitat kumpuilevine kitarasooloineen ja draaman kaaren oppeja viisaasti hyödyntävine nostatuksineen. Kysynnän ja tarjonnan laki pakottaa kuitenkin paketin nautittavan kuin yksittäispakatun sapuskan lentokoneessa, vaikka aineksista voisi kattaa herkullisen juhlapöydänkin. Mitään pikaruokaa Absoluuttinen Nollapiste kun ei ole. Tarjottimena toimi jälleen 13.10. Hämeenlinnan Suisto-klubi. Vain päivää aikaisemmin ilmestyi yhtyeen yhdestoista albumi Pisara ja lammas 1, joka on kaksiosaisen teemalevyn ensimmäinen osa. Levyn olen ehtinyt kuuntelemaan vasta pari kertaa läpi, mutta todettakoon lähestymiskulman olevan ainakin Ayreonin ystäville tuttu. Vai miltä kuulostaa scifi-tarina höystettynä vierailevilla laulusolisteilla ja kasarisynasoundeilla? Kokonaisuutta on varmasti turha lähteä ruotimaan ennen vuoden päästä ilmestyvää, tarinan päättävää toista osaa. Keikasta sen verran, ett...

Hätänumeropäivänä 11.2. oltiin saavuttu risteykseen. Oli tehtävä lopullinen valinta keski-ikäistyvän aikuisrockin ja ikiteinin rässin välillä. Absoluuttinen Nollapiste Hämeenlinnan Suisto-klubin kodikkaassa ympäristössä vai Mokoma muutaman korttelin päässä huonon akustiikan mainetta kantavassa Sirkuksessa? Jälkimmäinen muuten on tyyliltään pehmyt-trashia (kieliasu suora lainaus) jos Kaupunkiuutisten toimittajaa on uskominen. Oli kuullut yhden kappaleen radiosta ja siitä raflaava otsikko ja oikeus rahalliseen korvaukseen. Valinta oli kohdallani selviö. Kasetti oli illan ainoa oikea formaatti. Suiston sisustukseen oli lisätty CJ-tiski vilkkuvaloineen. Rumpujakkaramies Tomi Krutsin (kuvassa) luovutti "Demo 3"-kasetin kymmenen euron seteliä vastaan ja oli selvästi innoissaan tiskinsä takana. Ja ihmekö tuo. 90-luvun alun tunnelma oli tavoitettu loistavasti, eikä vähiten kaseteilta soivan luurangot-kaapista-henkisen musiikin ansiosta. Aikakausi ei ollut tuulesta temmattu. Si...