Von Hertzen Brothers & CMX @ Aulanko Areena, 9. - 10.3.2018


Sen lisäksi, että Kantolan tapahtumapuisto on tuonut kivenheiton päähän mammuttibändejä, löytyy vielä lähempää kotiovea yllättävän ookoo, katolla varustettu keikkapaikka. Nimittäin Aulangon kylpylän välittömässä läheisyydessä toimiva Aulanko Areena. En tiedä mitä siellä aikaisemmin on tapahtunut, vai onko mitään, mutta noin pari vuotta sitten korviini kantautui uutinen, että Sepultura... tai no puolet vanhasta Sepulturasta, eli Max & Igor Cavalera saapuvat mestoille. Tästä lähtien on pitänyt vähän tarkemmalla silmällä seurata kyseisen paikan keikkatarjontaa. Maxista ja Igorista melko tasan vuoden päästä oli kunnia käydä ottamassa savut comebackin tehneestä Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksesta, joka toimi kuin oivallisena osana Suomi100-teeman ohjelmistoa. Keikka sattui olemaan vieläpä heti itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa joulukuun 8. päivänä. Varsinaiset kotimaisen rockmusiikin minifestarit muodostuivat vasta muutamaa kuukautta myöhemmin, kun maaliskuun alkuun peräkkäisille päiville Aulanko Areenalle rantautuivat kahden uuden levyn tiimoilta kiertueelle lähtevien orkestereiden keikat.


Näistä ensimmäisenä vuorossa oli viime perjantaina 9.3. nähty Von Hertzen Brothers, joka julkaisi uuden albuminsa War Is Over viime vuoden lopulla. VHB:n paras progekausi on levyjen osalta ollut jo pitkään muisto vain. Edellisellä levyllä tavoiteltiin kansainvälistä menestystä ison levy-yhtiön ja suuren maailman levytysbudjetin keinoin, mutta ilmeisesti homma ei mennyt ihan toivotulla tavalla maaliin. Uusin levy onkin monella tapaa askel taaksepäin niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta Von Hertzen Brothers on eniten kotonaan mummon kutomien villasukkien lämpöisessä retromeiningissä, mutta toisaalta mitään kovin yllättävää ei hetkeen olla yhtyeeltä kuultu. Ei myöskään uudella levyllä.

Paras taaksepäin vilkuilu oli pestata huikealla Approach-levylläkin soittanut Sami Kuoppamäki takaisin rumpujakkaralle. Moneen 2010-luvun kappaleeseen tulikin aivan uudenlaista groovea rumpaloinnin myötä, eikä Kingston Wall'maisuuksiakaan voinut muutamissa filleissä olla kuulematta. Mikko Von Hertzen tiedustelikin "Voices In Our Heads" -kappaleen soitettuaan, miten kyseisen viisun esitys mahtoi yleisön mielestä sujua pitkän tauon jälkeen. Innostuin kommentoimaan lavan suuntaan, että oli vieläpä ensiesitys Kuoppiksen kanssa, minkä Mikko toisti mikkiin ja totesi, että näin muuten on. Tästä seurasi yhdet monista rumpalille osoitetuista väliaplodeista. Mikko myös kehui Aulangon näkötornin maisemia ja ehdotti, että bändi voisi vielä joku päivä käydä striimaamassa sieltä jonkinlaisen akustisen setin koko maailman nähtäväksi. Ei huono idea!


Von Hertzen Brothersin ja heti seuraavana päivänä nähdyn CMX:n keikkoja yhdistivät yhtyeiden koko uraa halkovat setit. CMX:n tapauksessa tosin se ura on vielä noin 10 vuotta pidempi. Keikkaa mainostettiinkin nimellä Kolmen vuosikymmenen lauluja. A.W. Yrjänä vieläpä ensimmäisessä välispiikissään paisutteli, että "me soitamme nyt musiikkia viimeisen kolmensadan vuoden ajalta...", mikä osaltaan valmisteli varautumaan eeppisen kestoiseen settiin. Mutta sitten keikka olikin jo ohi. Aika lipui nopeasti sellaisten kappaleiden kuin "Linnunhammas", "Siivekäs", "Katariinanpyörä" ja Talvikuninkaan loistavan "Punainen komentaja" parissa. Koomisen pääriffin sisältävän "Discoinferno" -encoren jälkeen homma oli kuitenkin taputeltu feedbackin jäädessä vinkumaan ja kitaristi Timo Rasion käydessä mumisemassa mikkiin jotain vatsataudista. Liekö sitten siinä ollut syy siihen, että setistä tiputettiin edelliseen Helsingin keikkaan verraten useampikin kappale. Aiemmin oli vielä pitänyt hyväksyä, että hehkutettu ElektroCMX spinoff-bändi ei esiinny Hämeenlinnassa lämppärinä, kuten pääkaupungissa ja Tampereella oli kehujen saattelemana tapahtunut. Kaikesta huolimatta kotikatukeikaksi tämäkin oli oivallinen läpileikkaus kappaleita, joita ei ole CMX:n keikoilla hetkeen kuultu. Myös ne kolme tuoreen Alkuteos-albumin kappaletta toimivat hienosti osana settiä. CMX:llä on käsittämätön taito tehdä kappaleita, jotka jo muutaman kuuntelukerran jälkeen kuulostavat vanhoilta klassikoilta. Sellaisia ovat myös uuden levyn "Elementa", "Puolikas hyvää", sekä "Konx om pax".



Kuvat: HV (ylempi) & SK (alempi)

Kommentit