Circle : Maailman paras yhtye @ Tampereen Klubi 11.11.17

Porista 90-luvulla maailmaan putkahtaneen Circlen konsertista kirjoittaminen on lähtökohtaisesti järjetöntä. Yhtyeen keikan kuvaileminen sitä tuntemattomalle on kuin tiedemies yrittäisi selittää madonreikäaikamatkustuksen periaatteet perunalle. Nyt kun olen nähnyt orkesterin (käsittääkseni) viisi kertaa päätin sen silti tehdä. Siksi, että tämä blogi ei olisi täydellinen (joskaan se ei sitä muutenkaan koskaan ole) ilman yhtä Circle-aiheista postausta. Myös siksi, että nappasin luurillani omasta mielestäni pari pirun hyvää shottia keikalta, niin pääsen ne jakamaan tähän oheen!

Tämänkertainen matkamme iloisten spandexien ja niittirivistöjen maailmaan tapahtui yläotsikon "Kuuma Linja Festivaali" alla. En nyt aio leikkiä tutkivaa journalistia, enkä aio ottaa selvää mistä tässä minifestarissa on kyse, tai että mikä taho sen on järjestänyt. Sen verran kuitenkin tiedän, että kyseessä oli kaksipäiväinen tapahtuma, jonka sateenvarjon alle oli tiputeltu kasa kuumia kotimaisia vaihtoehtonimiä. Yksi näistä oli The Kolmas, jonka esityksen aikana saavuimme usvaiselle klubille. Tunnelma oli yhdellä sanalla kuvaillen painostava. Koko tila oli ulko-ovelle asti täynnä savua, kelmeä strobovalo välkkyi lavalla epileptisesti ja esiintyjistä näkyi vain siluetit, joista yhden tunnistin "Läjä" Äijäläksi. Tämän äänivallin sielunmaisemaa en tällä kertaa kuitenkaan kauaa ehtinyt analysoimaan kun se oli jo ohi.

"Stellan ja Jallun" sijaan tilasin tällä kertaa pelkästään ensimmäisen. Siinä vaiheessa kun pullon pohja näkyi, alkoi Klubin legendaarinen punainen verho aueta ja takaa paljastui kuusi tuttua hahmoa. Savu oli hälvennyt ja strobovalon tilalla oli spotteja kaikissa sateenkaaren väreissä. Hahmoista keskimmäisen, elokuvaohjaaja-näyttelijä-kirjailija-muusikko Mika Rätön sormet liikkuivat Roland JUNO-Di:n koskettimistolla rivakasti. Hänestä katsoen oikealla puolella seisoi patsaana yhtyeen perustaja Jussi Lehtisalo horisonttiin tuijottaen ja bassokielillä kompaten. Lehtisalon katseesta välittyy zeniläinen nautinto soittamisesta juuri nyt, juuri tässä yhtyeessä, hänen yhtyeessään.



Rytmiosastolta mainittakoon tässä kohtaa myös Leppäsen Tomin atomikelloakin tarkempi (no okei yhtä tarkka) komppi. Ja se tarkkuus kun säilyy riippumatta temmosta, kestosta tai kompin laadusta (se voi yhtä hyvin olla motorik beattia tai monimutkaisesta fillistä koostuva toisteinen kuvio). Vielä kun kitaroita on lavalla sen kolme kappaletta, niin juna ei pysähdy vaikka yhden kitaran kieliä katkeilisi useampikin. Tuoreimman Terminal-albumin parhaan kappaleen (Saxo nimeltään) alussa kitaristi Pekka Jääskeläinen irroittikin kitarastaan katkenneen E-kielen jämät ja tarkisti virityksen. Vain hieman myöhemmin oli kitara myös D-kieltä köyhempi. Lehtisaloa tämä tuntui huvittavan asian huomatessaan. Jostain kuitenkin löytyi lopulta korvaava kuusikielinenkin. Mutta siis asenne on sopivasti punk kun soittoa ei keskeytetä kielten katkeamisiin!

Punkista puheenollen. Tokasikajuttu-dokumenttielokuvaa juhlistavien iltamien tiimoilta settiin oli jäänyt Pertti Kurikan Nimipäivät -cover kappaleesta Mä vihaan maailmaa! Ja voi veljet millainen versio se onkaan! Allekirjoittanut koki kokovartalokylmiksiä koko biisin keston ajan. Kappale on kuin tehty kappaleen laulaneelle (tai paremminkin huutaneelle) kitaristi Janne Westerlundille.



Setti on viime vuosina koostunut valtaosaltaan samoista kappaleista, joista joka kerta tajuntaan iskee voimakkaimmin Vaellus muutaman vuoden takaiselta Rautatie-albumilta. Myös sen perään soljuvasti sopiva, kerrostalon kokoisen kitarariffin omaava, tuoreen levyn nimikkobiisi Terminal on jo pitkään ollut setin vakiokalustoa. Uusina tulokkaina settiin taisi olla mahdutettu siis ainoastaan edellämainitut Saxo ja PKN-laina, jotka molemmat olivat itselle tuoreudessaankin keikan helmeintä antia.

Circle on kuitenkin yhtye, jolle yksittäiset sävellykset eivät ole ratkaisevaa, vaan kokonaisuus. Palaset muodostavat dynaamisen flow-tilan, jossa asioita vain tapahtuu; välillä kuin hidastetussa elokuvassa, välillä kuin nopeutetusti. Nopeus, kesto, ajan kuluminen — nämäkin ovat irrelevantteja asioita. Asioita vain tapahtuu. Siksi Circlen konsertti on mahdoton selittää. Se pitää jokaisen itse kokea.



Jos olet Circle-nyyppä (en oleta, että välttämättä olet) niin aloita vaikka kuuntelemalla pari-kolme levyä Circlen laajasta diskografiasta. Itse suosittelen aloittelijalle vaikka edellä mainittuja Rautatie (2010) ja Terminal (2017) -albumeita. Kolmantena ehkä Manner (2012). Neljäntenä vaikka livealbumi Serpent (myös 2012). Jos kiinnostus jatkuu niin valinnanvaraa riittää noin +neljänkymmenen (!!!) albumin verran. Kuunnellessasi voit lukaista vaikka Ylen toimittaman oppaan yhtyeen maailmaan osoitteessa: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/05/maailman-paras-rockbandi-opas-kulttibandi-circlen-maailmaan

Kommentit