Iron Maiden @ Kantolan tapahtumapuisto, Hämeenlinna, 29.6.2016



Noniin! Voisiko makeampaa uutista tulla Kantolan tapahtumapuiston suunnalta, kun viime syksynä paukahti uutinen, että ikifanitukseni kohde Iron Maiden saapuu kaupunkiin. Äkkiä ajatellen voisi luulla, että viisi todistettua konserttia tältä Itä-Lontoon ihmeeltä olisi tarpeeksi, mutta ei. Ei nyt helvetissä ainakaan, jos bändi tulee parin kilometrin päähän omasta asunnosta. On sitä ennenkin käyty kävelymatkan päässä, kun vuonna 2006 Maiden saapui Tampereelle A Matter of Life and Death Tour -kiertueensa kanssa ja tuolloin vielä asuin siellä suunnalla. Mutta että vielä Hämeenlinnaan muuttamisen jälkeen ja sen ansiostakin tämä olisi nyt mahdollista. 5/5. Näin!


Mutta ennenkuin mennään itse keikkaan, niin luodaanpa katse viime vuonna ilmestyneeseen tupla-albumiin nimeltä The Book of Souls. Tätä edeltänyt The Final Frontier (2010) oli itselle pienoinen pettymys (postaus löytyy blogin arkistosta - kaiva sieltä jos kiinnostaa), joten senkin takia odotukset olivat varovaisen matalalla. Helpotuksen huokauksia alkoi kuulua siinä vaiheessa kun levyn eeppisimmistäkin ralleista löytyi tarttumapintaa heti ensi pyöräytyksestä lähtien. Ensin kolahti Steve Harrisin pitkä sävellys "The Red and the Black" ja lähes yhtä pitkä nimikkoraita CD1:ltä. Innostusta nostatti vielä CD2:lta löytyvä Bruce Dickinsonin eeppistäkin eeppisempi päätösraita "Empire of the Clouds", joka lopulta nousi suosikikseni useamman kuuntelukerran myötä. Tämän levyn pohjalta olikin mukava odotella kesän keikkaa.

Viime vuonna Kantolan korkannut AC/DC jäi itseltä väliin. Paljon kuului narinaa liikennejärjestelyistä. Ei se nytkään tainnut kaikilta osilta ihan nappiin mennä, ainakaan jos oli liikkeellä omalla autolla. Hästäg kehityskohde. Toinen juttu on Hämeenlinnan hotellikapasiteetti. Hästäg kehityskohde. Omasta puolestani voin kuitenkin todeta, että kävely rautatieaseman suunnalta tapahtumapuistoon sujui äärimmäisen vaivattomasti, ja niin sujui myös kävely takaisinpäin. Jos joku muuta väittää, niin kävelköön ensin festariletkassa Turun keskustasta Ruissaloon ja varsinkin takaisin. Kaikenlaista purtavaa, virvoiketta ja muuta aktiviteettia oli sijoiteltu mukavasti matkan varrelle, eli tankkauspuolikin olisi hoitunut jos ei olisi tullut omia eväitä mukaan. Ne kuuluisat jonot tapahtuma-alueelle mentäessä ja alueen sisällä olivat siedettävän pituisia. Ja suomalainenhan osaa kyllä jonottaa.

Lämppäri Sabatonin jälkeen suuntasimme anniskelualueelta miksauskopin viereen odottamaan kello yhdeksää. Tuona kellonlyömänä Hämeenlinnassa kajahtaisi kaupungin historian kauneimpia säveliä ilmoille. Ja niin tapahtuikin. Setti alkoi odotetusti tuoreen levyn avausraidalla "If Eternity Should Fail". Ensimmäinen biisi menee tämän tason orkestereiden kanssa aina enemmän tai vähemmän koomaillessa sen presenssiä. Perään soitetun "Speed of Light" -kappaleen aikana aloin heräillä koomasta ja tajunta kristalisoitui todellisuuteen viimeistään kun mahtava klassikko "Children of the Damned" alkoi pukata ämyreistä korvakäytäviin. Paluu egyptiteemaan "Powerslaven" muodossa oli toinen keikan aallonharjoista.

Tuoreimman levyn biiseistä parhaiten mieleen jäi "Death or Glory", jonka tavaramerkiksi on yleisön toiminnasta päätellen muodostunut hellyttävä apinakiipeily - käsien heiluttelu kohdassa, jossa lauletaan "Climb like a monkey out of hell where I belong" (näkyy ao videolla). Kyseinen lyriikan pätkä muuten kuultiin taloudessamme pariinkin kertaan väärin muodossa "I'm like a pancake..."

Loppupuolella keikkaa Bruce piti pitkän tunteikkaan puheen suomalaisten fanien erinomaisuudesta. Täällä on kuulemma aina 80-luvulta asti ollut yleisössä kova meininki ja kiitoksen saivat myös ulkomailla Suomen lippua heiluttelevat turistit. Brucen mukaan tämä myös saattoi olla tämän kiertueen pohjoisin pysähdyspaikka. Kaikelle tälle yleisö lämpesi kovasti. Niin minäkin. Rumpali Nicko McBrain pääsi myös lähikuvaan screenilla, kun Bruce totesi, että miehen syntymäpäiviä vietettiin kiertueella muutama viikko takaperin. Olivat kuulemma todenneet miehen olevan vanha. Tämän Bruce nopeasti korjasi, että "no, not old, legacy..." Sedät olivat keksineet, että vanhoista ihmisistä voidaan käyttää kauniimpaa termiä "legacy people".

Pisteenä iin päälle kuultiin encoret "The Number of the Beast", "Blood Brothers" ja "Wasted Years". Soppaan vähän 666:tta, veriveljeyttä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja loppuun muistutus "and realize you're living in the golden years" niin homma alkoi olla paketissa.







Kommentit