Tuska 2014 raportti

On löytynyt lukuisia syitä jättää Tuska väliin. Siltä se ainakin näyttää kun katson omaa Tuskassa vierailu historiaani. Monta läheltä piti-tilannetta on vuosien varrella ollut, artistikattaus kun on tyypillisesti ollut luokkaa houkutteleva. Ainoa merkintä löytyy 13 vuoden takaa vuodelta 2001. Silloin Kaisaniemen puistossa loistokeikan heitti ainakin In Flames. Loput muistikuvat tuosta viikonlopusta ovatkin syystä tai juuri siitä syystä pyyhkiytyneen lähes kokonaan mielestä. Tänä vuonna oli otettava pirua sarvista, koska sivistyksessäni oli yhden Anthraxin keikan ja yhden Emperorin keikan mentävät aukot. Tämä on kertomus siitä, miten nuo aukot paikattiin.


Lauantai 28.6.

Tapahtumapaikka oli muutama vuosi takaperin vaihdettu Kaisaniemestä Suvilahteen. Paikka oli siis itselle täysin uusi kokemus. Ensivaikutelma oli ainakin mieleenpainuva. Nimittäin, heti turvatarkastukseen kävellessäni vastaan lensi värillinen haukotus. Väistöliikkeen ansiosta vaatteeni säilyttivät tilaisuuden vaativan tummuusasteensa. Moni oli viihtynyt festaritunnelmissa jo edellisenä päivänä, ja nähtävästi kuluvaan päiväänkin oltiin jo heittäydytty täysillä mukaan. Kello oli sisään astuessani tuntia vaille Ranger. Oli siis aikaa käydä nauttimassa yksi litranen tölkki muiden mustakuosisten seurassa.

Ensimmäinen pettymys oli se, että Ranger ei soittanutkaan ulkona. Mikä Open Air se sellainen on, missä soitetaan jossain kusisessa tehdashallissa? Toinen pettymys oli se, että tuo tehdashalli sopi live-esiintymistarkoituksiin yhtä hyvin kuin kapitalismi Kiinaan. Harmi sinänsä, koska Ranger loihti härskillä otteellaan aitoa kasarirässin kultakauden tunnelmaa ja tämä kaikki oli peittyä tilan akustiikan puutteisiin.

Anthrax oli jo ehtinyt aloittaa ennen kuin sain mobilisoitua itseni päälavan edustalle. Joey Belladonnahan se siellä jo huuteli ”What is it? Caught in a Mosh”, ja tiedätte kyllä mitä se tarkoittaa käytännössä. Kehaisipa itse Scott Ian, että tulee ihan vanhat hyvät ajat mieleen seurattuaan hetken yleisön toimintaa. Sellaisten rallien kuin Got the Time, Indians ja Madhouse soidessa aika kuluu kuin siivillä. Äijien lavaliikehdinnässäkään ei näy vanhenemisen merkkejä. Scott’n thrash-versio Angus Youngin stage-preesensistä on tunnistettava ja koikkaloikkaa on hauska seurata. Mukavana yllätyksenä kuultiin myös ensimmäisen levyn ensimmäinen kappale Deathrider (varsinkin tässä kappaleessa viivan voi vetää suoraan kotimaiseen Rangeriin), jonka tiukka blastbeat nosti hymyn korviin.

Nyt kun Anthrax on nähty, niin voin ilokseni todeta, että kaikki Big Four –bändit on vähintään kertaalleen nähtynä, vaikka missään Sonisphereissä ei olekaan tullut ikinä käytyä.


Sunnuntai 29.6.

Aurinkoisen rässipäivän jälkeen heräilin vesisateen ropinaan. Jo tässä vaiheessa näytti siltä, että vettä tulisi satamaan enemmän tai vähemmän koko päivän. En antanut sen kuitenkaan häiritä sillä luvassa oli muun muassa norjalaista laatumusiikkia, minkä yhteyteen nyt soisi vaikka pienen paikallisen lumimyräkän. Ihan sama.

Saavuimme tällä kertaa alueelle pienenä kolmen hengen ryhmänä sadeviittoinemme ja -takkeinemme. Samaan aikaan Insomnium jo päästeli ensimmäisiä säveliään hyisen Helsingin ylle. Muistan nähneeni Insomniumin kerran aiemmin Ilosaaressa ja muistan myös pitäneeni tuosta keikasta. Pakko sanoa, että pidin siitä myös nyt, joten levymuotoinen kokemattomuuskin yhtyeestä tulee korjata hetimiten.


Ennen Norjan vuonojen antia piti vielä kääntää katseet kohti itää. Tarjolla oli nimittäin herkullinen tapaus suoraan Israelista: Orphaned Land! Kun tietoa tämän vuoden Tuskan kiinnityksistä tippui, oli tämä orientaalia metallia erittäin maukkaasti soittava yhtye se viimeinen niitti, joka pisti hankkimaan lipun. Kovista odotuksistakin johtuen tuntui oudolta kävellä vaivatta suoraan lavan eteen 5 minuuttia ennen keikkaa. Niin autio lavan edusta oli. Lavalla ei ollut myöskään minkäänlaista rekvisiittaa − ei edes taustakangasta! Yhtye saapui lavalle arkisen tuntuisesti kuin olohuoneeseen ja luotti show’ssaan 100% musiikin voimaan. Alusta asti oli myös selvää, että tuo harvalukuinen yleisö oli sitäkin fanaattisempaa ja hoilasi kaikki huudatuskohdat kuin Maidenin konsertissa ikään. Tosin en enää keikan alettua pitänyt lukua taakse kertyneen yleisön määrästä vaan keskityin nauttimaan tästä harvinaisesta näystä, olihan yhtye ensimmäistä kertaa Suomessa. Yhtye on soittanut 10-vuotiasta Mabool -levyään kokonaisuudessaan edellisillä keikoillaan, joten en ollut varma millaista settilistaa olisi luvassa tällä kertaa. Onneksi totesin mukana olevan myös tuoreimman, loistavan All is One -levyn kappaleita. Harmiksi sitä vastoin todettakoon naislaulajan puuttumisen. Voi olla, että tämä on näin bändin keikoilla aina, mutta suuren lisän kokonaisuuteen olisi tuonut se, että naisvokalistin osuudet eivät olisi tulleet nauhalta. Soittoaika tuntui myös festareille tyypilliseen tapaan harmillisen lyhyeltä. Keikka jätti nälän mahdollisesti tulevalle klubikiertueelle. Tehkää lisää levyjä ja lisää keikkoja, ja niin maailma pelastuu!

Hyvän tarjonnan merkki festareilla on se, että kaikkia kovia nimiä ei millään ehdi täysipainoisesti katsastamaan. Tällaisesta ilmiöstä kärsi tällä kertaa Satyricon. Henkilökohtaisen huollon ja nestetasapainosta huolehtimisen lomassa ehdin kuitenkin keskittyä siihen kappaleeseen, mikä omissa kirjoissani on yhtä (=) kuin Satyricon: Mother North! Kylläpä voikin vanha ja kulunut norskiralli potkia ja lujaa. Pelkästään tämä sävellys oikeuttaa yhtyeen nousemaan Tuskan päälavalle kaikkien näiden vuosien jälkeen vuonna 2014.


20 vuotta sitten maailma oli kovin erilainen. Suhtautuminen asioihin oli toki erilaista itsellä jo pelkästään nuoren iän takia. Yksi asia silti on, mikä ei vuosien saatossa muutu: hyvä musiikki on hyvää musiikkia. Yksi tällainen levy, joka on täynnä hyvää musiikkia ja joka on julkaistu jo 20 vuotta sitten, on norjalaisen Emperorin In the Nightside Eclipse. Tuo levy ja sen kahdeksan mahtavaa − vai pitäisikö sanoa majesteettista kappaletta olivat Tuska-viikonlopulle vähintäänkin oivallinen päätös.

Emperor ei turhia kikkaile. Yhtyeellä ei ole pompöösiä maskottia. Sen jäsenet eivät enää harrasta black metallille ominaisia kasvomaalauksia ja pyrojakin käytetään säästeliäästi. Taustakangas sentään oli, mutta siinäkään ei ollut mitään muuta kuin valkoista logoa mustalla pohjalla. Mikäs siinä kun logo sattuu olemaan visuaalisesti kauneimpia mitä olen vähintään genren sisällä nähnyt. Kuriositeettina mainittakoon blogin lukijoille, että juuri Emperorille olen velkaa tämän blogin nimestä ja nimimerkistä. Se ehkä kertoo jotain suhtautumisestani kyseiseen orkesteriin. Näin kauan kuitenkin kesti, että yhtyeen näkeminen muuttui itselle lihaksi ja todeksi. I Am the Black Wizardsin kaltaisten kappaleiden kuuleminen nostaa vieläkin kylmät väreet pintaan ja niin todella kävi myös tällä sunnuntai-illan viimeisen keikan aikana.

Kotimatkalla junassa totesin, että mp3-soittimesta ei löydy muuta yhtyeen tuotannosta kuin Eclipseä pari vuotta tuoreempi Anthems to the Welkin At Dusk. Levyn kuunneltuani mikään muu ei tuntunut relevantilta, joten pistin levyn soimaan alusta uudestaan. Junan ikkunasta valuvat sadepisarat näyttivät epätodellisen kauniilta.


Kommentit

  1. Tuosta Orphaned Landin keikkailusta, niin Maboolin 10-vuotisia juhlitaankin ilmeisesti vasta tulevilla keikoilla, eikä kuten tekstissä väitettiin. Tsekkaa päivämäärät ja tarkemmat tiedot täältä: http://www.orphaned-land.com/tour.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti