Barren Earth

Proge ei ole koskaan kuulostanut näin raskaalta. Kyllä! Nyt on taas pakko kaivaa tämä todellisten muusikoiden trendisana esiin. Mainitsen Barren Earthin ja progressiivisuuden mielelläni samassa lauseessa. Luin Sue-magazinen (nro 4. /2010) sivuilta maaliskuussa ilmestyneen Curse Of The Red River levyn arvostelun jo aiemmin ja kiinnostuin ja unohdin.

Onneksi kaivoin lehden esiin uudestaan. Tällä kertaa silmiini osui sivun mittainen juttu bändistä ja sen esikoisalbumista. Ihmettelin, että olin edellisellä kerralla sivuuttanut vetävän otsikon: "Raskaan progen runsaudensarvi". Spotify löytää levyn. Luen juttua ja kuuntelen. Levystä ei ehdi soida kuin reilu minuutti ja olen myyty.

Amorphis teki vuonna 1994 levyn, joka oli itselle tuolloin todella mullistava kokemus. Levyn synkkyydestä huolimatta koen sen vieläkin kesälevyksi. Syykin löytyy. Muistelen vieläkin lämmöllä tuota aikaa, kun pyöräyttelin levyä kesämökillä Discmanin vaatiessa uusia paristoja ties kuinka monetta kertaa. Silloisessa soittimessani muuten oli hauska ominaisuus: tätä mobiilia laitetta piti kävelyttää vaaka-asennossa ja pieninkin kolahdus aiheutti muutaman sekunnin pysähdyksen levyn toistossa.

Amorphis oli tuolloin miehistöltään erilainen nykyiseen kokoonpanoon verrattuna. Bändissä vaikuttivat vielä mm. Kasper Lassen poika Mårtenson (koskettimet) ja Olli-Pekka Laine (basso). Nämä herrat ovat olennainen osa myös vuonna 2007 kasattua Barren Earthia ja se kuuluu musiikissa. Kun yhtälöön lisätään vielä laulaja Mikko Kotamäen (Swallow the Sun) panos niin homma alkaa olla paketissa. Paketoinnista, eli miksauksesta on kaiken päälle huolehtinut mies, jolle nostaisin hattua heti jos sellainen päässä olisi. Mies, joka tottelee nimeä Dan Swanö (Edge of Sanity, Nightingale).

Superkokoonpano on jo terminä oksettava, eikä se mielestäni ole missään nimessä synonyymi laadulle. Nyt kokonaisuus on kuitenkin enemmän kuin osiensa summa. Jo parin kuuntelun jälkeen voin sanoa tuoreen levyn ansaitsevan vähintään vuoden kovimman yllättäjän tittelin. Mikään Tales from the Thousand Lakes 2.0 tämä ei sentään ole eikä pidäkään olla. Vaan en muista onko tuon 16 vuotta sitten ilmestyneen levyn uniikkia tunnelmaa pystynyt kaivamaan esiin edes itse Amorphis. Barren Earth pääsee tuntumaan kuulostaen silti tuoreelta.

Kommentit

  1. Olipa miellyttävä kuunnella uutta bändiä, jolla kuitenkin on todella 'kotoisan' kuuloinen soundi.. Tosin kokoonpano on sellainen, ettei muuta voinutkaan odottaa!

    Mielenkiintoinen tuttavuus kaikenkaikkiaan!

    VastaaPoista
  2. Meillä kotona oli myös Discman. Se palveli pitkään talouden ainoana CD soittimena. Samoja kokemuksia siitä kuinka älyttömän herkkä se oli heilahduksille. On tuo soitin vieläkin kaapissa tallella: http://kuvablogi.com/nayta/2605527/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti