KTU tarjosi surround-elämyksen

Alkuvuodesta 2009 ilmestyi mielenkiintoinen levy. Levyn kannessa komeilee sudenkorento. Sudenkorennon yläpuolella on kirjaimet K, T ja U. Ötökän alapuolella lukee 'Quiver'. Syy, miksi levyn itselleni hankin, ei kuitenkaan johtunut ulkomusiikillisista seikoista. Kiinnostuksen siemenet istutettiin jo muutama vuosi takaperin kun lainasin kirjastosta levyn, jonka kannessa luki 'Kimmo Pohjonen Kluster'. Levy aikaansai ahaa-elämyksen: haitari voi olla muutakin kuin kansanmusiikin peruspoljentojen toistamiseen tarkoitettu, ja soundillaan lähinnä mustavalkoaikakauden Suomi-filmien kuvastoa mieleen tuova soitin. Haitarin luoma äänimaisema rekonstruoitui pääni sisällä. Tämä aiemmin lähinnä hylkimisreaktioita aiheuttanut soitin olikin yllätyksekseni muuttunut mielenkiintoiseksi, kiitos Kimmo Pohjosen ja Samuli Kosmisen kokeellisten sävellysten.

Mutta takaisin tuoreempaan 'Quiver' -albumiin. KTU on yhtä kuin Kimmo Pohjonen (haitari ja laulu), Trey Gunn (Warr-kitara) ja Pat Mastelotto (lyömäsoittimet). Mielenkiintoa tätä kokoonpanoa kohtaan nostaa luonnollisesti se tosiasia, että kaksi viimeksimainittua ovat soittaneet King Crimsonin kuuluisassa tuplatrio-kokoonpanossa. Virtuositeetti on siis epäilemättä kohdillaan. Instrumentaalipitoinen 'Quiver' avautui hitaasti. Aluksi levy kuulosti ehkä liiankin kokeelliselta ja vaikeatajuiselta, mutta kuuntelukertojen lisääntyessä kärsivällisyys todella palkittiin. Ihan kuin eteen olisi tuotu koteloitunut perhonen, joka hiljalleen kuoriutuu ja paljastaa itsensä levittäen kauniit, monisävyiset siipensä (if you know what I mean). Lopulta levy tuntui olevan täynnä hittejä. Ei mitään radiokamaa sentään, mutta omalla persoonallisella tavallaan iskevää tavaraa. Tämähän on siis ihan pakko kokea livenä!

Yllätys olikin suuri, kun sitten tämä once-in-a-lifetime-kokoonpanoltakin tuntunut KTU päätti tehdä minikiertueen Suomessa. Kolme konserttia, joista viimeinen Hämeenlinnassa Verkatehtaan Vanaja-salissa. Eikä siinä vielä kaikki. Äänentoisto ajettiin salin 5.1 surround-systeemin läpi, jota aiemmin oltiin käytetty ainoastaan teatteriesityksissä. Miksaajalla täytyy siis olla homma hanskassa ja hanskat tallessa. En ole mikään hifisti, mutta olin jo etukäteen päättänyt saada istumapaikan salin keskeltä. Siis ihan keskeltä. Paikkoja kun ei ennakkolipuissa oltu määritelty. Päättäväisyys tuotti tulosta ja löysin itseni istumassa omasta mielestäni salin parhaalla paikalla, kaksi penkkiriviä miksauspöydästä eteenpäin. Seuraavan parin tunnin (tässä yhteydessä kulunutta aikaa on vaikeaa tarkemmin määritellä) aikana tapahtui jotain, mitä yritän vaikka määritellä seuraavilla adjektiiveilla: eteerinen, aito, innostunut, hienostunut, primitiivinen, puhdas, tarkka, innovatiivinen, emotionaalinen... mitähän vielä. Surroundin käyttö oli maltillista, eikä se ollut niin suuressa roolissa kun ehkä odotin, mutta mausteena vallan pätevä tehokeino. Ennen konsertin alkua tilan täyttänyt synkkä painostava savu oli kahden seuraavan tunnin aikana useasti materialisoitunut vapauttavan kirkkaaksi ja monisävyiseksi valoksi. Vastaavanlaisen metamorfoosin koki pienen ihmisen mitätön sielu konsertin aikana. Koita siinä sitten säästellä ylisanoja.

Kommentit

  1. Aika ovelan näköinen tuo Warr-kitara.
    Netistä löytyi vielä isoompi: http://www.warrguitars.com/phalanx_series/

    VastaaPoista
  2. On kyllä, ja mukava katsella sen soittamista. Se kun on vähän eksoottisemman näköstä kun normikitaran rämpyttäminen.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Warr-kitara

    Wikipedia kertoo soittimesta mielenkiintosen pointin:

    "Soitin voidaan virittää monin eri tavoin. Sen kielimäärä ei ole vakiintunut, ja voi käsittää 7-15 kieltä"

    Vois kuvitella et jokaisen kitarayksilön soittaminen on ihan oma juttunsa ja tarvii opetella erikseen. Joskus vielä hommaan ittelleni tollasen. :D

    S

    VastaaPoista

Lähetä kommentti